Tiedote: ACS2024 päättyi onnistuneesti, kävijämäärä kohosi noin 44 000 henkeen
Pääkaupunkiseudulla pääsiäisviikonlopun mittavimman yleisötapahtuman kävijämäärässä oli noin 10 prosenttia kasvua viime vuoteen verrattuna.
Suomen suurin ja monipuolisin harraste- ja erikoisajoneuvotapahtuma American Car Show järjestettiin perinteiseen tapaan pääsiäisviikonloppuna 29. – 31.3.2024 Helsingin Messukeskuksessa.
Tämänvuotinen tapahtuma oli järjestyksessä neljäskymmenesviides.
American Car Show 2024 oli niin yleisöpalautteen kuin yleisömääränkin perusteella onnistunut näyttelytapahtuma.
─ Kävijämäärän selkeä kasvu viimevuotiseen verrattuna on tietysti näyttelyjärjestelyistä vastaavalle FHRA:lle iloinen asia ja kertoo ihmisten kasvavasta kiinnostuksesta näyttelyä kohtaan. Viikonlopun perusteella vaikuttaa siltä, että uskollisten, vuodesta toiseen näyttelyssä kävijöiden määrä on säilynyt vakaana, mutta nuorten ja lapsiperheiden määrä on nousussa. Ja todettakoon, että harraste- ja erikoisajoneuvojen taso Suomessa on poikkeuksellisen korkea, mikä osaltaan helpottaa monipuolisen ja näyttävän näyttelyn toteuttamista, sanoo FHRA:n toimitusjohtaja Esko Raisvuo.
Tapahtuman näyttelypäällikkö Martti Luoso on ollut mukana järjestelyissä vuodesta 1978 asti.
Alan harrastajia Luoso kertoo olevan Suomessa kymmeniätuhansia. Tänä vuonna menopelinsä olisi halunnut näyttelyyn tuoda ennätykselliset 1 850 innokasta. Määrä on kolmanneksen aiempaa suurempi.
─ Pystymme kuitenkin ottamaan näyttelyyn vain noin 800 ajoneuvoa, joten noin tuhat oli jätettävä yli siitäkin huolimatta, että tälle vuodelle otettiin tilaa parin pienemmän hallin verran lisää. Tapahtumatilaa on kaikkinensa vähän yli 40 000 neliötä, Luoso selvittää.
─ American Car Show'hun esille pääsemistä arvostetaan ja se on monille tärkeä asia. Etenkin nuoremmista harrastajista, jotka koko talven tai pari vuottakin ovat saattaneet ajopeliään laitella, moni tähtää näyttelyyn.
(Edellä oleva lainaus Martti Luoson haastattelusta Vantaan Sanomissa 25.3.2024.)
Näyttelyn palkintojenjakotilaisuudessa sunnuntai-iltapäivänä Best in Show -voittajaksi nimettiin upeasti rakennettu Ford Eleanor Mustang vuodelta 1967. Muut voittajat eri kategorioissa löytyvät tapahtuman nettisivuilta tällä viikolla.
Perinteisen Miss Hot Rod -finaalin ykköseksi valittiin viehättävä Inka Mäkinen Tampereelta.
Original American Car Show järjestetään seuraavan kerran pääsiäisenä 2025.
>>> Tutustu tapahtumaan - Klikkaa tästä!