Hauskaa pääsiäistekemistä!
Olitpa kiinnostunut ajoneuvoista, tapahtumista tai vain mukavasta tavasta viettää aikaa, Original American Car Show on pääsiäisen ykkösjuttu, jota ei kannata jättää väliin.
Paikka
Messukeskus, Helsinki
Aukiolo
3.-5.4.2026 / päivittäin 10–18
Ennakkoliput
31€/pv, 45€/3pv
15€/pv (7-15v), 80€/pv (perhe)
+palvelumaksut
Luvassa on sadoittain elämyksellisiä ajoneuvoja, viihdyttävää oheisohjelmaa ja hauskaa tekemistä koko pääsiäisviikonlopuksi.
Uutta vuonna 2026 ovat mm. Superautot- ja Museoajoneuvot-alueet.
Ikärajattomat keikat:
-

NeniTony / 3.4.
NeniTony tekee musa+meeting -tyyppisiä keikkoja eri puolella Suomea. Vuonna 2024 julkaistu Liipis-biisi on striimannut kultaa. Hän on rakentanut myös, omien sanoin sanottuna, muutaman ihan hienon autonkin.
-

Joe L / 4.4.
Joe L on uuden aallon kovimpiin artistinimiin lukeutuva musiikintekijä. Energisistä ja mukaansatempaavista keikoistaan tunnettu Joe L julkaisi uransa kolmannen albuminsa syyskuussa 2025.
-

Sonia / 5.4.
Sonia on Jyväskylästä ponnistava, sielukkaalla ja hunajaisella lauluäänellään lumoava nouseva artisti. Sonian livet ovat intiimejä ja vievät yleisöstä jokaisen mukanaan valloittavalla energiallaan.
Osta ACS26-liput helposti!
Isompi kokemus.
ACS26 tarjoaa mahdollisuuden nähdä ja kokea jotain hauskaa.
Yli kymmenessä eri näyttelyosiossa voi viihtyä ja löytää uutta.
ACS26 on avoinna päivittäin kello 10-18
-
Perjantai 3.4.
Aikataulu täsmentyy lähempänä tapahtumaa
**
Autojulkkarit // Drift World
NeniTony
-
Lauantai 4.4.
Aikataulu täsmentyy lähempänä tapahtumaa
**
Joe L
-
Sunnuntai 5.4.
Aikataulu täsmentyy lähempänä tapahtumaa
**
ACS26-perhesunnuntai // Lastenkierros
Sonia
Tähtihetket kaikenikäisille
Juuri sinä olet tervetullut osaksi isompaa kokemusta, joka järjestetään jo 47. kerran! Päivän voi viettää kierrellen, katsellen ja nauttien hauskasta ilmapiiristä – yksin, ystävien tai perheen kanssa.
Drift World 🥳
Jos haluat nähdä kotimaiset drifting-tähdet pari viikkoa DMGP–sarjan avausosakilpailun jälkeen, niin ACS26’ssä löydät heidät. Näiden lisäksi esimerkiksi Ville Kaukonen julkaisee täysin uuden autonsa liveryn perjantaina!
Lasten oma alue 🥳
Hallista seitsemän (7) löytyy ACS26’n Lasten Alue, josta löytyy lapsille pomppulinna ja liukumäki, sekä muuta mukavaa puuhaa. Tämän lisäksi alueen läheisyydestä pääsee ihastelemaan näyttelyä korkeasta katsomosta.
Upeita musiikkiartisteja hallissa 7🌟
Pääsiäisen ykköstapahtuma tuo nuorekkaan kattauksen nousevaa suomalaista musiikkia Messukeskukseen. NeniTony, Joe L ja Sonia tarjoavat varmasti viihdyttävät keikat.
Electrified Experience X Kokkolan Autohuolto ⚡
Hallista 1 löydät sähköautokorjaamoguru Jesse Haapalan tiimeineen, jolta saat paljon erikoista tietoa sähköautoiluun liittyen.
3000 neliömetriä autohifiä soundeineen ja valoineen 🔊
Car Audio Worldin sisäänkäynneillä on saatavilla korvatulppia, sillä autopopitusta esitellään kovalla voluumilla hallissa kaksi (2).
SLAM! Wrestling -ammattilaispainia 🤼♀️
Showalueella (halli 6, pohjoispääty) on mahdollisuus päästä katsomaan, kuinka ammattilaispainijat monesta eri maasta ottavat mittaa toisistaan.
Lastenkierros 🥳
Original American Car Show -tapahtumakokonaisuudessa jokaisella lapsivieraalla on mahdollisuus vaikuttua luovuuden monimuotoisuudesta. Lastenkierroksen kartan avulla perheenjäsenet pääsevät seikkailemaan koko näyttelyn läpi hauskalla tavalla!
Taiteellisen luovuuden alue ✒️
Maalariyhteisö Arctic Pinheads järjestää tapahtuman yhteydessä Pinstriping-kurssin jäsenilleen Hot Rod Art –osastolla (halli 6). Paikalla on myös maalausprojekti, jonka suunnittelussa on mukana huippuammattilainen Yhdysvalloista.
Ajosimulaattorit tutustuttavat vauhdin hurmaan 👌
Tule kisaamaan ja testaamaan ratin pyöritystä Tuning Car Show -näyttelyyn, josta löytyy ajosimulaattoreita moneen eri makuun.
Vaikuta People’s choice -äänestyksessä 🎨
Näyttelyosiota ja erilaisia ajoneuvoja löytyy moneen lähtöön. Mikä on sinun suosikkisi? Muista äänestää sitä People’s Choice -äänestykessä! Äänestykseen tästä.
More is more! 👋
Näytteilleasettajien osastoilta löytyy taatusti myös paljon erilaista osallistavaa ohjelmaa mm. pienoisdriftausta…
ACS26-liput myös Messukeskuksen verkkokaupasta!
Hyvä tietää lipuista
Päivälippu oikeuttaa pääsyyn (kertasisäänkäynti) tapahtumaan vapaavalintaisena päivänä.
Kolmen päivän päivälippu vaihdetaan rannekkeeseen ensimmäisen sisäänkäynnin yhteydessä. Ranneke oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkina näyttelypäivinä.
Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi lipun ostaneen huoltajan seurassa.
Ostaessasi lipun Tiketin verkkokaupasta, voit käyttää sen hankinnassa myös kulttuurimaksuvälineitä (esim. ePassi, Smartum). Katso tarkemmat tiedot ja ohjeet kulttuurieduista täältä. Kulttuurisetelit eivät käy maksuvälineenä Messukeskuksen verkkokaupassa tai lipunmyynnissä ovelta.
Lipuilla ei ole palautus- tai peruutusoikeutta.
Tämä sivusto ei kerää lippuostoksista tietoja. Lue Tiketin tietosuojaseloste täältä ja Messukeskuksen tietosuojaseloste täältä.
ACS26
Alennukset ryhmille
Original American Car Show’hun on helppo tulla isommallakin porukalla. Täältä löydät tietoa siitä, miten ja mistä ostat liput helposti yritykselle, kerholle ja ryhmälle.
47. Original American Car Show ACS26
3.-5.4.2026 | pe-su | 10:00-18:00
Messukeskus, Helsinki