Pienoismallinäyttely ihastuttaa American Car Show'ssa lapsia ja aikuisia
American Car Show'ssa kilpailevat perinteiseen tapaan myös kooltaan pienemmät ajoneuvot, sillä monimuotoisen ja mutkattoman suosion saanut pienoismallinäyttely valtaa oman paikkansa Hot Rot Artin -osastolta.
Pienoismallinäyttelyn luokat ovat Stock, Kustom, Street Rod, Street Machine, Competition, Commercial, Tuning, Junior ja Miscellanious. Luokat ovat helpottamassa rakentelutyylien vertailua ja mallien sijoittelua eri vitriineihin.
Näyttelyyn voi tuoda myös malleja kilpailun ulkopuolelle. Nämä mallit eivät osallistu kilpailuun/arvosteluun. Pienoismallinäyttelyyn osallistuminen on ilmaista.
🙌 Erillisiä kilpailuluokkia ei ole, vaan näyttelyssä palkitaan 10 parasta mallia, joita ei laiteta keskenään paremmuusjärjestykseen. Lisäksi palkitaan People’s choice ja Best of Show.
Ennakkoilmoittautuminen pienoismallinäyttelyyn tapahtuu American Car Show'n ilmoittautumisjärjestelmässä.
Viimeinen ennakkoilmoittautumispäivä on 1.3. mutta pienoismallinäyttelyyn voi ilmoittautua myös malleja tuodessa Messukeskuksessa rakentamispäivänä torstai-iltana 28.3. ja perjantaiaamuna 29.3. klo 9-10 ennen näyttelyn aukeamista.
>>> Täytä ilmoittautumiskaavake - Klikkaa tästä!